Tuntuu ku olisin yks maailman huonoimpia koiranomistajia. Mä en tee Leevin kanssa nyt mitään. Taino käyn aamu- ja iltalenkillä, kummatkin liian myöhään. Ainaki omasta mielestä. Ruokien antaminen venyy parilla tunnilla eteenpäin liian usein. En leiki, en peuhaa, en harjaa.. Lattialla makaa nukkuva takkukasa. Aikasemmin oon muistanu ennakkoon tarkistaa juomakepon, nyt Leevi joutuu ite ilmottamaan kun vesi on loppu (heittelee siis muovikippoa pitkin kylppäriä).
Ei voi Leeviäkään kehua aktiivisuudesta. Ei tunnu siltä että asuu koiran kanssa, sitä ei näy ikinä. Ei mulla kuitenkaan ihan hirveesti asuinlääniä täällä oo, silti se katoo jonnekin tuolin taakse. Ei se tuu enää kerjäämään huomiota, ei se näe ees unia eikä kuorsaa!
Suorastaan vituttaa lähteä Leevin kanssa ulos. Kävely on tylsää, mihinkään ei liikuta ku mun vauhti on niin hidasta. Pieni kadunpätkä tuntuu kestävän ikuisuuden. Aluksi Leevillä on kauhee vauhti ja se poukkoilee pitkin lumikasoja.. Loppulenkistä se tylsistyy, eikä liiku edes niin nopeesti ku minä. Normaalisti vartin lenkkiin voi mennä tällä hetkellä melkeen kolme varttia! Kerta ku lenkille meno on niin kurjaa, pitää sitä viimiseen asti venyttää...
Ei voi yks pieni murtunut varvas häiritä ihmisen elämää näin paljoa. Oon ihan maassa kun en voi liikkua. Heti tuntuu että turpoon silmissä ja käytän kaiken aikani syömiseen. Vielä kaks viikkoa, jos sit elämä palais normaaliksi, tai no.. Mitä nykyään enää on normaali elämä? Toivottavasti ainakin Leevin kannalta normaalielämään, ettei joka päivä käy eri ihminen lenkittämässä ja viihdyttämässä sitä.. Pääsis koirapuistoonkin sitte pitkästä aikaa :)
