tiistai 24. syyskuuta 2013

Ja taas mennään!

Nää työreissut on hienoja kun rupee taas arvostamaan elämän pieniä iloja, niinkuin liukuvaa työaikaa. 6.25 junaan ehtiminen huonosti nukutun yön jälkeen ei ollut nautinto! Nyt sitä sitten nökötetään Pasilan asemalla ihmettelemässä miten VR oli kerrankin täysin ajallaan ja miten aikansa kuluttaa ennen päivän palaverirupeamaa. Onneksi päivän ohjelma loppuu jo puoleltapäivin, pääsee lähtemään ajoissa takaisin kotiin. Olisin muuten ehtinyt seuraavallakin junalla..

Eilen tuli muuttolaatikot ja koko ilta menikin pakkaillessa. Hetken jo miettisin että miksi tilasin niin helkkarin paljon muuttolaatikoita, 50 kappaletta! Parin tunnin uurastamisen jälkeen muuttolaatikkojen määrä tuntuikin perustellulta, kerrankin voi muuttaa ilman hillitöntä jätesäkkihelvettiä! Myös viimeiseen aamuun taitaa jäädä laatikoita käyttöön, onpahan jotain mihin lykätä viimiset sälät eikä tarvitse ahtaa niitä mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Ikävä kyllä mies on kipeenä, hyvään aikaan sattui tämäkin.  Itellä flunssa koittaa myös tehdä tuloaan.. Pakko taistella tämä viikko loppuun, sitten on aikaa sairastaa! Pakkaaminen siis näyttää jäävän lähes yksin mun harteille kun mies ei nouse sängystä kuin välttämättömimmille tarpeilleen. Tälle illalle olisi vielä hieroja varattuna joten tänään ei juurikaan pakkailla.. Keskiviikosta tulee rankka! Pliis, parane kulta pian <3

Muuttoapulainen :) Jokikinen pakattava tavara pitää saada nuuhkia ja välillä hiukan maistaakin..

lauantai 21. syyskuuta 2013

Viikonlopun aamuvirkku!

Sitä on tänään herätty jo seitsemältä, tehty lenkkiä, pesty mattoa, tiskattu... Illalla saunaan ja yhdeksältä taas nukkumaan? :D

Niinhän siinä keskiviikkoisessa työmatkassa sitten kävi, lähdin kotoa seitsemältä aamulla ja kotona olin illalla vasta kuuden jälkeen. Mies joutui viemäänkiroilujen saattelemana Leevin ulos, ettei Leevin päivä venähtänyt liian pitkäksi. Onneksi näin käy hyvin harvoin, en jaksais kuunnella sitä kiukuttelua koiran ulkoiluttamisesta yhtään useammin!

Synttärit aiheutti töissä pientä hässäkkää.. Niinkuin arvata saattaa, naispainoitteinen konttoriympäristö on verrattavissa apsuuden rikkinäinen puhelin-leikkiin. Ensimmäiset aamun onnittelut meni ihan putkeen, mutta sivukorvalla onnittelut kuulleet ihmiset vetivät omat johtopäätöksensä ja olettivat mun menneen kihloihin! Sain sitten onnitteluja kihloista synttäreiden sijaan.. Noin jokatoiselle sain korjata mistä mua kuuluu onnitella.
Jahka toi mies joskus krapulastaan selviää niin mennään johonkin ulos syömään synttäreiden kunniaksi! Tätä on odotettu, viimeisen vuoden oon ruikuttanu haluavani kunnon ravintolaan syömään, vieläkään en oo päässy kun "ei oo rahaa". Jos tänään sitten vihdoinkin!

Enää 5 päivää jäljellä muuttoon! Kämppä näyttää jo kovasti sille että jotain on tapahtumassa. Tänään vuorossa verhojen peseminen, vanhojen tavaroiden läpikäyntiä ja ehkä kylppäriinkin voisi tehdä jo kunnon siivouksen ettei muuton yhteydessä tarvitsisi enää kuin pyyhkäistä isoimmat jäljet pois. Tietysti voisi myös pestä viimeiset pyykkikoneelliset ja valuttaa pyykkikoneen tyhjäksi. Ja etsiä sen helkkarin tulpan jolla tilkitä pyykinpesukoneen poistoletkun reikä pesualtaan alta! Jokaikinen kerta se katoaa ja oon pulassa millä sen tilkitsen ettei seuraavan vedet ole pitkin kylppäriä..

Mun tekis mieli vaan kauheesti touhuta muuttojuttuja ja yhtään en malttais odottaa alkuviikosta saapuvia muuttolaatikoita! Leevi ei ota osaa tähän mun touhotukseen...

tiistai 17. syyskuuta 2013

Stressitasot laskussa


Työstressi rupeaa pikkuhiljaa helpottamaan, eivätkä päivät ole täyteen ahdettuja. Ehtii rauhassa miettimään mitä tekee ja missä järjestyksessä, myöhässä olemisen tunne on poistunut. Yllättävästi stressiä aiheutuu pienistä, jopa kivoista jutuista. Huomenna on työreissu Helsinkiin, joka on kivaa vaihtelua arkeen. Kuitenkin ahdistaa kun ei tiedä huomisen tarkkaa aikataulua. Ok, kahdeksalta lähdetään kimppakyydillä, mutta koska tullaan takaisin? Täytyy varmaan saada mies siihen mielentilaan että sen voi huomenna olla pakko viedä Leevi ulos jos Helsingissä venähtää. Ensi viikolla on toinen Helsingin reissu, joka ei aiheuta stressiä lainkaan. Menen junalla, yksin. Hoidan aikatauluni, yksin. Palaverille on lyöty aikataulut lukkoon ja tiedän mihin junaan viimeistään ehdin takaisinpäin, eikä reissussa mene yhteensä kuin 7-8 tuntia. Puh! Onneksi huominen on pian jo takana J

Leevin nykyinen pedin paikka on sohvan päässä. Ollaan koitettu opettaa sitä nukkumaan muualla kuin sängyn vieressä, uudessa kämpässä kun pedin paikka tulee olemaan eri kerroksessakin kuin missä me nukutaan.. Katsotaan miten tulee onnistumaan!  Läheisyyden kaipuu tuntuu olevan suuri, varsinkin nukkuessa.
 

Nukahdin sohvalle töiden jälkeen. Siinä ehtii nukkumaan noin vartin, ennen kuin toljottaja tulee viereen kerjäämään huomiota. Lelut ei tässä tapauksessa kelpaa ikinä, rapsutuksia sen olla pitää. Tässä makoisat korvarapsutukset.

Nukahdin Leevin petiin yksi arki-ilta kun olin NIIIN kuollut töiden jälkeen. Kylkeenhän sitä piti tulla nukkumaan kun kerrankin oli mahdollista.. Olin hiukan hämmentynyt kun heräsin, en tosiaankaan ole tottunut nukkumaan tollasen sätkivän karvakasan vieressä..

Miten valita koirakodin sisustus? Tämä matto on ollut paras ostos ikinä! Ei näy puruluun palat, ei karvat ja siinä on aivan mahtavaa pötkötellä ja hieroa kuonoa. Tummat huonekalut on ollut virhe tämän värisen koiran kanssa, nyt muuton myötä vaihdetaan vaaleisiin – eipä tarvitse enää pyyhkiä pölyjäkään niin usein!



maanantai 16. syyskuuta 2013

Fat(stress!), please go away!


Stressi näkyy mun kropassa melkein välittömästi. Myönnetään, oon tunnesyöjä – eikä voimattomuus ja liian lyhyet yöunet ainakaan edesauta tilannetta. Mulla on kauheasti paineita töistä ja pelkään että asunnon loppukaupoissa joku tulee menemään pieleen. Perjantaisin on totaalisen kaikkensa antanut olotila ja pe-la väliset yöunet on viikon pisimmät, yleensä vähintään kellonympäri. Taas meni viikonloppu täysin penkin alle. En jaksanut mennä jumppaan niin kuin halusin (koska en todellakaan saanut lauantaina itseäni klo 8 aamulla ylös sängystä), mihinkään aikaan ei tuntunut olevan hyvä aika lähteä kunnon pitkälle lenkille ja korvasin tän kaiken tyhjentämällä jääkaappia. Olo on niin vetämätön että ei jaksa soitella kavereille ja poistua kotoa, vaikka se varmasti parantaisi mielialaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun tuntee itsensä turvonneeksi, kokee menettäneensä elämänhallinnan täysin ja kerrytän vielä lisää paineita itselleni. Tiedetään, itseaiheutettua koko olotila suurimmaksi osin.

Onneksi muuttostressi on pian ohi. Päätin ylittää itseni uuden asuinalueen kuntosalilla ja kokeilla salilla treenaamista edes muutaman kuukauden ajan. Loppuupahan noi tekosyyt,  ettei voinut mennä jumppaan kun töissä meni pitkäksi, tuli nukuttua hiukan pidempään jne. Kuntosalille voi sentään mennä ihan silloin kun haluaa ja aukioloajatkin on niin laajat että vielä yhdeksän jälkeen illalla voi lähteä treenaamaan jos energiat sattuu siihen aikaan ilmestymään.

Tavoite-farkut on kaivettu ensikertaa kaapista esille. Ne hyväkuntoiset ja ihanat farkut joita käytin silloin kun miehen kanssa tavattiin, reilut kaksi vuotta sitten. Siihen tilaan on matkaa noin 5kg, eihän se nyt voi olla niin vaikeaa? Pitäisi varmaan ripustaa ne johonkin josta näkee ne jok’ikinen päivä, ettei pääsisi tavoite unohtumaan.
 
Tästä näette miten paljon kuva vaikuttaa, jumppavaatteissa ja hiukan epäselvässä kuvassa näytän niin hoikalta että ihan kummastuttaa. Näin jenkkikset ja muut makkarat paljastuu…

 
Maanantainen työpäivä melkein ohi, pian pääsee kampaajalle! J

tiistai 10. syyskuuta 2013

Asuntokaupat lähestyy!

Varsinainen asunnon kauppakirja on allekirjoitettu jo toukokuussa ja syyskuun 26 on vihdoin loppukaupat ja asunnon luovutus! Sai muuten kesän tuntumaan mahdottoman pitkältä toi odottaminen.. mutta vielä hitaammin tuntuu kuluvan viimeiset viikot! Vielä kaksi viikkoa aikaa muuttoviikkoon ja muuttolaatikoiden saapumiseen. Viiminen viikko menee jo nopeasti töissä,  pakatessa ja siivotessa, mutta tää pelkkä odottaminen ja toimeettomana olo on tuskaa. Ehkä tää opettaa mulle kärsivällisyyttä.

Viikonloppuna päästää sentään jo kaupoille ostamaan uusia huonekaluja ja muuta krääsää helpottamaan odottamisen tuskaa. Onnellisestihan nämä kaupat kuitenkin meni, nykyistä vuokra-asuntoa en olisi voinut yhtään aiemmin irtisanoa maksamatta sakkoa. Jännittää vaan tuleva elämä landella ja täysin uusi asumismuoto! 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Paluu bloggausarkeen!

Tauon jälkeen tuntuu taas siltä että ajatuksiaan on pakko saada välillä intetnetin sfääreihin, ikuisesti kun toi lähipiirikään ei jaksa kuunnella kun kuulemma "ylianalysoin". :D

Kesä on ollut hämmentävä. Kaikki tuntuu pukkaavan muksuja maailmaan ihan hullua vauhtia ja todella monen tuttavan häät on myös ollut kesän aikana. Tuntuu vaan että ihmisillä on kauhea kiire, nuoriahan tässä vielä ollaan! Tietysti mun prioriteetit on hiulan erilaiset tällä hetkellä, haluan tienata ja luoda uraa. Työsuhteesta tuli vuodenvaihteessa vakituinen, joten pääsin ostamaan oman kämpän jonka laittamiseen pääsen purkamaan yliaktiivisuuttani ja lievittämään stressiä. Tietysti aina kun muuttaa yli-isoon kämppään niin kaikki luulee perheenlisäystä olevan tulossa, mut tässä tapauksessa niin ei kyllä ole. Saan vihdoinkin mun oman projektihuoneen, jossa saan rauhassa ommella ja askarrella, meneehän se samalla vierashuoneestakin.

Äh. Mä lähen lenkille pohtimaan maailman menoa, jääkööt muut koiin nauttimaan pikkulasten perhearjesta kotiin! Ainakin mä näytän sentään hyvältä eikä tarvii murehtia raskauskilojen pudottamisesta ;)