maanantai 16. syyskuuta 2013

Fat(stress!), please go away!


Stressi näkyy mun kropassa melkein välittömästi. Myönnetään, oon tunnesyöjä – eikä voimattomuus ja liian lyhyet yöunet ainakaan edesauta tilannetta. Mulla on kauheasti paineita töistä ja pelkään että asunnon loppukaupoissa joku tulee menemään pieleen. Perjantaisin on totaalisen kaikkensa antanut olotila ja pe-la väliset yöunet on viikon pisimmät, yleensä vähintään kellonympäri. Taas meni viikonloppu täysin penkin alle. En jaksanut mennä jumppaan niin kuin halusin (koska en todellakaan saanut lauantaina itseäni klo 8 aamulla ylös sängystä), mihinkään aikaan ei tuntunut olevan hyvä aika lähteä kunnon pitkälle lenkille ja korvasin tän kaiken tyhjentämällä jääkaappia. Olo on niin vetämätön että ei jaksa soitella kavereille ja poistua kotoa, vaikka se varmasti parantaisi mielialaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun tuntee itsensä turvonneeksi, kokee menettäneensä elämänhallinnan täysin ja kerrytän vielä lisää paineita itselleni. Tiedetään, itseaiheutettua koko olotila suurimmaksi osin.

Onneksi muuttostressi on pian ohi. Päätin ylittää itseni uuden asuinalueen kuntosalilla ja kokeilla salilla treenaamista edes muutaman kuukauden ajan. Loppuupahan noi tekosyyt,  ettei voinut mennä jumppaan kun töissä meni pitkäksi, tuli nukuttua hiukan pidempään jne. Kuntosalille voi sentään mennä ihan silloin kun haluaa ja aukioloajatkin on niin laajat että vielä yhdeksän jälkeen illalla voi lähteä treenaamaan jos energiat sattuu siihen aikaan ilmestymään.

Tavoite-farkut on kaivettu ensikertaa kaapista esille. Ne hyväkuntoiset ja ihanat farkut joita käytin silloin kun miehen kanssa tavattiin, reilut kaksi vuotta sitten. Siihen tilaan on matkaa noin 5kg, eihän se nyt voi olla niin vaikeaa? Pitäisi varmaan ripustaa ne johonkin josta näkee ne jok’ikinen päivä, ettei pääsisi tavoite unohtumaan.
 
Tästä näette miten paljon kuva vaikuttaa, jumppavaatteissa ja hiukan epäselvässä kuvassa näytän niin hoikalta että ihan kummastuttaa. Näin jenkkikset ja muut makkarat paljastuu…

 
Maanantainen työpäivä melkein ohi, pian pääsee kampaajalle! J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti