Huh, kivi vierähti tänään sydämeltä! Sain vihdoinkin Leeville hoitopaikan jouluksi.. Vielä parhaimman mahdollisen, nyt voi hyvillä mielin lähteä reissuun. Tsekkailin jo eläinhoitoloiden hinnastoja.. joulun ja uuden vuoden yli tommonen kahden viikon hoito olis maksanu reilut 400€, sekä huonon omantunnon jättää rakas lemmikki vieraiden ihmisten käsiin niinkin pitkäksi aikaa. Nyt mä vihdoinkin uskallan odottaa joulua ja Thaimaan lämpöä :)
Leevi tottuu kyllä mihin vaan, jopa yli pieneen parin kymmenen neliön täyteen ahdettuun kämppään minne emännän tarttee kauheen usein päästä kyläilemään. Eipä tuo näytä moksiskaan olevan, ahtaimpaan väliin sitä tarvii ittesä kuitenkin tunkea - mahdollisimman lähelle sohvalla pötköttäviä ihmisiä!
Ei sillä, emmä sitä ehdoin tahdoin halua saada sopeutumaan kaikkeen kurjaan, tilanteiden pakosta niin vaan joskus käy.
Tässä tää uus tulokas - Topi.
Huomenna taas yrittämään tallille onneaan.. Omistaja ehdotti jo tulevansa pitämään ratsastustuntia mulle (ku mun ratsastuksesta ei tuu mitään omien kirjoitusteni mukaan). Nojoo, juokseehan Topi ku mamma tulee sitä pyytämään, mut en mä siitä ite mitään saa irti! Sitäpaitti mä uskon et toi heppa joskus ymmärtää sen että mulle ei vittuilla. Mä en luovuta ennenku se tekee kaiken mitä pyydän, periks ei anneta. Eikä mulla oo tarvetta päästä hetisamantien täyttä laukkaa ja treenaamaan täysillä vanhoja juttuja. Haluun ite opetella, fiilistellä ja kokee jotain onnistumisen tunteita, muualla kun niitä ei pal tunntu tulevan.
Koulu siis potkii toden teolla päähän, mä en käsitä mitään ja hommat kaatuu niskaan. Nytkin pitäis lukea tenttiin, mut emmä mitään koko aiheesta ymmärrä. Koen vaan turhaks lukee vartin verran yhtä ja samaa lauseta uudelleen ja uudelleen ymmärryksen toivossa. Pakko kai se on taas palata yrittämään, jos vaikka sen verran jotain menis kalloon että sais ne paperit tosta laitoksesta käteen puolen vuoden päästä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti