Onko tänään se päivä joka muuttaa mun elämäni suunnan?

Huh. Jännitys tiivistyy, iltapäivällä meen keskustelemaan "hieman pidemmästä" työsuhteesta pääkonttorille. Jos nyt saisin toivomani vakiduunin ja varmuuden toimeentulolleni ni voisin ruveta  miettimään elämälleni seuraavia tavoitteita ja unelmia.

Tähän asti näitä olleita ja toteutuneita on

• Oma koira. 
• Koulusta valmistuminen
• Aikuiseksi kasvaminen (:D) Toisin sanoen, en haikaile enää menneeseen opiskeluaikaan (paitsi ihan hiukan..), en koe tarpeelliseks elää semmosta elämää ku oon "nuoruudessani" elänyt. Ei kiirettä, yltiösosiaalisuutta, hyperaktiivisuutta.
• Rakkautta (= mies). Eikä mikään hellyydenkipeyteen laastarimies, vaan ihan oikea molemminpuoleinen, vakava suhde.
• Hieno koti, jossa sauna ja parveke, hyvältä paikalta. Semmonen ettei oo kokoajan tarvetta haikailla muualle, että kotona on kiva olla ja viettää aikaa.
• Oma auto
• Vakituinen työ

Seuraavat elämässä tavoiteltavat asiat on suurin osa niin kaukaisia asioita että pitäis keksiä jotai välitavoitteita.

• omakotitalo
• lapsia
• naimisiin
• uusi auto. Autokaupasta uusi auto oikeen! Juur sellasena ku mä sen ite haluan.
• Realistisin tavote tähän hätään, treenata ittensä sellaseen kuntoon että voi hymyssäsuin katsoa itteensä peilistä.

Mitä muuta?? Eläkeikä, NOT. Kai mun täytyy koittaa hurahtaa tohon tiivistymiseen ja urheiluun, että on jotain muutakin elämässä ku tasasta 8-16 töitä ja sit kotiin istuskelemaan sohvalle ja tekee kotitöitä..

Leevilläkin painaa vissiin ikäkriisi. Miten paljon se onkaan aina rakastanut koirapuistossa oloa, vaikka yksinään maisemia kattellen. Viikonloppuna ei enää viihdyttykään. Vajaan tunnin ulkoilun jälkeen alko itku ja niin hillitön portin näyttäminen et pakkohan sitä oli sit kotiin lähteä. Nukuttaa enemmän ku aikoihin, leikkiminen ei innosta. Pitäis vaan saada olla mamin sylissä rapsuteltavana 24/7 <3

Lauantaina olinkin sitten pitkään kurja ihminen, menin vahingossa vetämään ulko-oven Leevin varpaille.. Leevihän ei sellasta siedä ja mökötti useemman tunnin. Mut oppispahan väistämään aukeavia ovia, onneks ei sentään sattunut mitään pahempaa.

Jos sitä sit vihdoinki koittais taas palata työnteon ihmeelliseen maailmaan ja rupeis jänskättämään tota iltapäivää. Ei mutta hetkinen, taas olis kahvitauko....